HYY Yhtymä on monialainen palvelualan konserni. HYY Yhtymän liiketoiminta koostuu kiinteistö-, majoitus- ja ravintola-, kustannus- ja verkkomedia-alasta. Lisäksi yhtymä harjoittaa sijoitustoimintaa.
HYY Yhtymän liikevaihto vuonna 2008 oli 29,7 milj. euroa ja tulos ennen satunnaisia eriä -1.3 milj. euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä ja arvopapereiden arvonalennuksia oli 2,0 milj. euroa. Keskeinen ja kannattavin osa HYY Yhtymän liiketoimintaa on kiinteistösijoitustoiminta (HYY Kiinteistöt) sekä liike- ja toimistotilojen vuokraus ja kiinteistöpalvelut (Kaivopiha Oy). Liikevaihdollisesti kiinteistöliiketoiminta edustaa noin 41 % (v. 2008) HYY Yhtymän liiketoiminnasta, ja sen merkitys koko HYY Yhtymän tuloksentekokyvylle on tärkeä.
HYY Kiinteistöjen arvokkain kiinteistösijoituskohde on Liikekiinteistö Kaivopiha, eli Helsingin Kaivopihan ympärille keskittynyt liiketilakeskittymä, johon kuuluvat Vanha ja Uusi ylioppilastalo, Kaivotalo, Hansatalo ja Citytalo. Liikekiinteistö Kaivopihassa on yhteensä noin 32 000 neliömetriä vuokrattavia liike- ja toimistotiloja. Tämän lisäksi HYY Kiinteistöt omistaa Etu-Töölössä Domus Academica -opiskelija-asunnot ja kirjastotalon sekä näiden yhteydessä olevat laajat toiminta- ja ravintolatilat. Domus Academican kiinteistössä vuokrattavia neliöitä on yhteensä noin 14 000 neliömetriä. HYY Kiinteistöt ja Helsingin Kauppakorkeakoulun tukisäätiön yhdessä perustama Kiinteistö Oy Leppätalo rakennutti Etu-Töölöön 5.300 m2 suuruisen talon. Talon toimisto-, opetus- ja juhlatiloja käyttävät opiskelijat, järjestöt ja HYYn arkistotoimi. Talo valmistui alkuvuonna 2009.
HYY Yhtymän majoitus- ja ravintolaliiketoimintaa harjoittaa Oy Academica Hotels ja Oy UniCafe Ab, jolla on yhteensä noin 20 opiskelijaravintolaa, neljä kahvilaa sekä neljä juhlaravintolaa pääkaupunkiseudulla. UniCafe-ravintoloiden pääasiakasryhmän muodostavat Helsingin yliopiston eri laitosten opiskelijat ja työntekijät. Valtaosa näistä ravintoloista on yliopiston kampusten yhteydessä. Juhlaravintoloiden tarjontaan kuuluvat erilaiset juhlatilaisuudet, klubit, tapahtumat sekä olutravintolatoiminta. Oy Academica Hotels on kesäaikainen hostel Etu-Töölössä. Hotelli- ja ravintolaliiketoiminta edustaa noin 52 % (v. 2007) HYY Yhtymän liikevaihdosta.
HYY Yhtymän liiketoiminta käsittää lisäksi tietokirjallisuuden kustantamiseen erikoistuneen Oy Yliopistokustannuksen, verkkomediayhtiö Oy Suomen Lyyra Ab:n sekä pääasiassa sisäisiä palveluita tuottavat yhtiöt Oy HYY-Yhtiöt Ab:n ja Oy Uni-IT Ab:n. HYY Yhtymän omistus Oy Suomen Lyyra Ab:stä on 60 %.
LiikkeellelaskijaOy HYY-Yhtiöt Ab on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kiinteistötalouden kokonaan omistama yhtiö. Oy HYY-Yhtiöt Ab vastaa HYY Yhtymän liiketoiminnan johtamisesta, hallinnoinnista ja kehittämisestä sekä varainhoidosta ja sijoitustoiminnasta. Oy HYY-Yhtiöt Ab toimii myös HYY Yhtymän liiketoiminnan sisäisenä pankkina huolehtien liiketoimintojen likviditeetistä, mistä syystä se on yritystodistusohjelman liikkeellelaskija. Oy HYY-Yhtiöt Ab:n liikevaihto muodostuu kokonaisuudessaan HYY Yhtymän eri yrityksille ja omistajalle tuotettavien sisäisten palveluiden myynnistä. Vakuuden antajaYritystodistusohjelman vakuutena on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) omavelkainen takaus. Ylioppilaskunta jakaantuu kahteen osaan: toimintalouteen eli opiskelijatoimintaan ja kiinteistötalouteen (HYY Kiinteistöt) eli ylioppilaskunnan päättämään tapaan harjoittaa liiketoimintaa. HYY Kiinteistöt, eli ylioppilaskunta omistaa suoraan Oy HYY-Yhtiöt Ab:n ja sen muodostaman konsernin. Lisäksi HYY Kiinteistöllä, eli ylioppilaskunnalla on omistuksessaan merkittävä kiinteistöomaisuus, joka muodostaa keskeisen osan Helsingin kaupungin omaleimaista ydinkeskustaa. Edellä mainittu huomioiden HYY Yhtymän luvut kuvaavat hyvin vakuuden antajan varallisuutta ja taloudellista tilaa. SijoituspolitiikkaHYY Yhtymän tavoitteena on huolehtia perinteikkään omistajayhteisönsä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan varallisuuden kehittämisestä ja jatkuvan tuoton turvaamisesta omistajayhteisön toiminnan mahdollistamiseksi. HYY Yhtymän sijoituspolitiikka on tavoitteensa mukaisesti pitkäjänteistä, matalariskistä ja jatkuvaan tuottoon pyrkivää. Sijoitustoimintaa ohjaavat myös vahvistetut eettiset periaatteet. Yhtymä sijoittaa varojaan sellaisiin kohteisiin, joiden voidaan arvioida täyttävän tietyt yleisesti hyväksyttävissä olevat eettiset normit. Vältettäviä sijoituskohteita ovat muun muassa tupakka-, uhkapeli- ja aseteollisuus. Eettisyys näkyy myös yhtiön pyrkimyksenä ohjata toimintaansa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Loppuvuonna 2008 HYY Yhtymä allekirjoitti YK:n kansainvälisen vastuullisen sijoittamisen PRI-periaatteet. Yritystodistusohjelman tarkoitusOy HYY-Yhtiöt Ab:n yritystodistusohjelmaa on ensisijaisesti tarkoitus käyttää HYY Yhtymän liiketoiminnan kausivaihteluiden aiheuttaman lyhytaikaisen rahoitustarpeen kattamiseen. Yhtiön arvion mukaan yritystodistusohjelman avulla kotimaan liiketoiminnan lyhytaikainen rahoitus voidaan hoitaa kustannustehokkaalla tavalla. Tulosennuste vuodelle 2009HYY Yhtymän vuoden 2009 budjetoitu liikevaihto on 34,1 milj. euroa. Voitoksi ennen satunnaisia eriä on budjetoitu noin 2,2 milj. euroa. |