Vuonna 2008 maailmassa ostettiin 68 miljoonaa ajoneuvoa, 85 miljoonaa jääkaappia, 297 miljoonaa tietokonetta ja 1,2 miljardia matkapuhelinta. Onko ajatus jatkuvasta kasvusta ja kulutuksen lisääntymisestä toivottava tai edes mahdollinen? Tänään julkaistava Maailman tila 2010 -raportti herättelee pohtimaan näitä kysymyksiä.
Mukana Worldwatch-instituutista Maailman tila 2010 -projektin johtaja Erik Assadourian, Katri Merikallio (Suomen Kuvalehti), Satu Hassi (Euroopan parlamentti), Sirpa Pietikäinen (Euroopan parlamentti), Karoliina Auvinen (WWF), Mikko Rask (Kuluttajatutkimuskeskus), Dodo ry., Eija Koski (Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus) ja Outi Honkatukia (Valtiovarainministeriö).
Tilaisuuden järjestävät Gaudeamus, Helsingin yliopiston alumniyhdistys ja Kuluttajatutkimuskeskus
Maailman tila 2010 kyseenalaistaa länsimaisen yhteiskunnan ja kulutuskulttuurin yhden peruskiven – ajatuksen siitä, että jatkuva kasvu ja kulutuksen lisääntyminen olisi mahdollista ja jopa toivottavaa.
Teos osoittaa, että kulutukseen nojautuva yhteiskuntamalli on käymässä mahdottomaksi. Jos ihmiskunta aikoo elää maapallolla myös tulevaisuudessa, sen on löydettävä uusi, kestävämpi toimintatapa.
Maailman tila 2010 selvittää, millä tavoin eri toimijat – yksittäiset kuluttajat, opetusala, liike-elämä, valtiovalta, media ja kansalaisjärjestöt – voivat edistää tätä välttämätöntä muutosta ehkä hyvinkin arkisilla mutta tärkeillä valinnoillaan. Esille tulevat muun muassa ajankäyttö, työelämässä jaksaminen, lähiruoka, terveydenhoito, kasvatuksen kysymykset sekä kulttuurin ja perinteiden merkitys.
Teos kertoo, miten muutos kestävään kulttuuriin auttaa maapalloa voimaan paremmin. Samalla se luo houkuttelevan kuvan siitä, miten muutoksen myötä myös ihmisten elämänlaatu paranee.
”Maailman tila 2010 ei tyydy valistamaan säästävästä teknologiasta ja uudistusmielisestä politiikasta vaan menee paljon pidemmälle. Se esittää, että on arvioitava uudelleen koko nykyisen kulutuskulttuurin perusta: ’luonnollisina’ pidetyt tavat ja arvot, jotka paradoksaalisesti vaarantavat ihmiskunnan hyvinvoinnin.”
– Muhammad Yunus, Grameen-pankin perustaja, vuoden 2006 Nobelin rauhanpalkinnon saaja
Yhdysvaltalainen Worldwatch-instituutti (www.worldwatch.org) on riippumaton tutkimusjärjestö, joka vuosittain julkaisee kansainvälisesti arvostetun Maailman tila -raportin. Raporttien tavoitteena on antaa yrityksille, organisaatioille ja yksityisille ihmisille vihjeitä kestävän kehityksen mukaiseen elämään ja toimintaan. Maailman tila -raportteja on julkaistu vuodesta 1984 lähtien ja suomeksi se on ollut saatavana vuodesta 1991. Suomessa raportti on jo pitkään kuulunut tunnetuimpiin ja myydyimpiin ympäristöaiheisiin teoksiin.
Teoksen suomentamista ja julkaisemista ovat tukeneet FILI — Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus ja Vihreä lanka
Lue lisää / tilaa kirja verkkokaupasta.