Internet mullisti arjen, viestinnän ja ajankäytön


funetista_facebookiin.jpgTurun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkijaryhmä (Petri Saarikoski, Jaakko Suominen, Riikka Turtiainen, Sari Östman) on perehtynyt Internetin kulttuurihistoriaan. Nyt ilmestyvä teos Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (Gaudeamus 2009) käsittelee muutosta, joka Suomessa ja muualla maailmassa on tapahtunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana internetin yleistyessä.

"Netin suosion salaisuus on ollut sen joustavuudessa ja moninaisuudessa, mikä on merkinnyt yksilöllisiin tarpeisiin sopivien käyttötapojen löytämistä", sanovat teoksen kirjoittajat. "Toisaalta Internetin käytöstä on rakennettu sellaista yhteiskunnallista ja taloudellista kaikkia koskevaa projektia, että sen ulkopuolelle on ollut vaikea jäädä."

Teos osoittaa lukuisin esimerkein eri medioiden symbioosin. Esimerkiksi kirjankustannustoiminta, lehdistö, televisio ja radio ovat joutuneet sopeutumaan tietoverkkoihin ja vuorovaikutteiseen mediaan, mutta samalla netti-ilmiöt ovat yleistyäkseen vaatineet muissa medioissa tapahtunutta julkista keskustelua. Esimerkiksi YouTubesta tai sen yksittäisistä videosisällöistä ei olisi tullut niin suosittuja, ellei niitä olisi käsitelty laajalti myös lehdistössä ja televisiossa.

Funetista Facebookiin -kirjan tekijät toteavat, että Internetiä koskevat välillä yliampuvat pelot ja toiveet ovat kiertäneet kehää. "Internet on nähty vapauden ja mahdollisuuksien virtuaalimaailmana, jonka koukuttavaa, kontrolloivaa ja vääristävää vaikutusta on pelätty. Samantyyppiset ennakkoluulot ja odotukset, jotka ovat liittyneet koko Internetiin 1990-luvun puolivälissä, yhdistetään tänä päivänä Internetin osa-alueisiin, kuten sosiaaliseen mediaan tai sen yksittäisiin sovelluksiin, esimerkiksi Facebookiin, Twitteriin tai Wikipediaan."

Otteita teoksesta:

"Tämän teoksen tarkoitus on osoittaa, että Internetin kulttuurinen omaksuminen ja netin popularisoitumisen aika sisältää jatkuvaa uudistumista ja muuttumista samalla, kun tietyt odotukset, halut, tarpeet ja pelot jatkuvat ja toistuvat vain hieman muotoaan muuttaen." (Suominen)

"Erityisesti nuorempien sukupolvien on ajateltu kärsivän '160 merkin taudista', mikä juontaa ensimmäisten matkapuhelimella lähetettyjen tekstiviestien enimmäispituudesta. Kännykkäsukupolvi palasi tuhansia vuosia ajassa taaksepäin ja tilan ja rahan säästämiseksi unohti välimerkit ja -lyönnit kokonaan ja lyhentää eri tavoin kaikki mahdolliset ja mahdottomat sanat." (Turtiainen)

"Internet ei suinkaan ole ainoa vauhdin ja riippumattomuuden teknologia. Pyrkimys kohti ajattomuutta kuitenkin tuntuu – osin paradoksaalisesti – huipentuvan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen suorastaan hektisessä pyrkimyksessä olla läsnä joka paikassa, koko ajan, kaikin tavoin." (Östman)

Lue lisää Gaudeamuksen sivuilta tai käy ostamassa Gaudeamuksen verkkokaupasta.