
HYY Yhtymän yritykset hakevat lisää tapoja kantaa kortensa vastuullisuuden kekoon. Kaikki ideat, joilla yrityksemme voivat entisestään parantaa taloudellista, ympäristö-, sosiaalista ja kulttuurista vastuullisuuttaan, otetaan mielihyvin vastaan.
Olemme kiitollisia kaikista ehdotuksista, mutta palkittava ehdotus valitaan HYYn jäsenten, HYYn tai HYY Yhtymän henkilökunnan antamista ehdotuksista. Paras voi voittaa jopa 1 000 euroa. Palkinto voidaan jakaa enintään kolmeen osaan, jos yhtä selkeästi parasta ehdotusta ei löydy.
Palkinnosta päätettäessä arvioidaan mm. idean merkittävyys ja toteuttamiskelpoisuus, mahdollisuus liikevaihdon lisäykseen tai kustannussäästöihin, imagotekijät ja idean vaikutus asiakkuuksiin.
Voit osallistua kilpailuun 1.10. – 31.12.2011 osoitteessa www.hyy.fi/vastuullisuuskilpailu. Palkittavat päätetään 31.3.2012 mennessä ja palkitsemisesta ilmoitetaan HYY Yhtymän nettisivuilla huhtikuussa 2012. Voittajille ilmoitetaan voitosta myös henkilökohtaisesti.
Kestävä ja uudelleen käytettävä take away -kahvikuppi voitti HYY Yhtymän vastuullisuuskilpailun. Kunniamaininta annettiin ehdotukselle parantaa vammaisten työnsaantimahdollisuuksia.
Opiskelija-aterian hinta nousi UniCafe-lounasravintoloissa 1.3. alkaen 27 senttiä. Hintamuutoksen taustalla on valtioneuvoston päätös korottaa opiskelija-aterian enimmäishintaa 4,27 eurosta 4,54 euroon.