HYY Yhtymä on palvelualan konserni, joka toimii kiinteistö-, majoitus- ja ravintola-, kustannus- ja verkkomedia-alalla. Lisäksi yhtymä harjoittaa sijoitustoimintaa. HYY Yhtymän omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY. Yhtymän liikevaihto vuonna 2009 oli 32,4 miljoonaa euroa.
Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän pitkäjänteisesti ja vastuullisesti toimivassa suomalaisessa palvelualan yrityksessä Helsingin ydinkeskustassa. Pääpaino monipuolisessa työtehtävässä on hallitusten ja muiden toimielinten kokousjärjestelyissä.
Odotamme sinun olevan ammattilainen, jolla on soveltuva koulutus ja usean vuoden aikana hankittu vankka kokemus assistentin tehtävistä.
Tarvitset työssäsi erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Osaat myös englantia ja ruotsia. Hallitset hyvin nykyaikaiset toimisto-ohjelmistot. Itsenäinen ja vastuullinen työskentely sopii sinulle. Hyvät vuorovaikutustaidot ja hyvä yleissivistys auttavat menestymään tehtävässä.
Sinua kuvaavat myös seuraavat sanat: oma-aloitteinen, järjestelmällinen, joustava, ystävällinen ja harkintakykyinen. Työyhteisössämme viihdyt olemalla reilu, sosiaalinen ja huumorintajuinen.
Lisätietoja tehtävästä antaa Sitadelli Consultingissa Visa Lukkariniemi p. 050 5054421 (arkisin 13 – 15). Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 7.9.2010 mennessä sähköpostitse: info(at)sitadelli.fi (otsikoksi johdon assistentti).
Kestävä ja uudelleen käytettävä take away -kahvikuppi voitti HYY Yhtymän vastuullisuuskilpailun. Kunniamaininta annettiin ehdotukselle parantaa vammaisten työnsaantimahdollisuuksia.
Opiskelija-aterian hinta nousi UniCafe-lounasravintoloissa 1.3. alkaen 27 senttiä. Hintamuutoksen taustalla on valtioneuvoston päätös korottaa opiskelija-aterian enimmäishintaa 4,27 eurosta 4,54 euroon.